Kolme huskeista kävi tänään silmätarkastuksessa. Aiemmin Utah ja Indiana on tutkittu terveiksi, tällä kertaa ei niin iloisia uutisia...
Valar ja Haldir ovat kummatkin ok. Tietenkin se sattui siis "parhaalle" nartulleni, jolle oli jo pentuesuunnitelmat ja "varauksia" pentuihin liiaksikin. Nevadalta löytyi siis PHTVL/PHPV, aste 1.

Inkeri Kangasvuon sivuilla lukee sairaudesta näin:
PHTVL/PHPV, pysyviä verisuonijäänteitä

Sikiöaikaikana linssin ravitsemuksesta vastaa sikiöaikainen verisuoni ja primäärilasiainen. Silmän kehitykseen kuuluu, että linssin ja silmänpohjan välinen sikiökautinen verisuoni vähitellen surkastuu ja prosessi on valmis, kun pentu on 2-4 viikon ikäinen. Joskus tästä verisuonituksesta jää osa surkastumatta. Se näkyy kellertävänvalkoisena plakkina, joka kiinnityy linssin takapintaan, ja jossa voi olla näkyvissä myös verisuonitusta. Sairaus luokitellan kuuteen eri asteeseen pienistä täplistä sokeutta aiheuttaviin muutoksiin, jolloin linssi on muuttunut epänormaaliksi rakenteeltaan ja seurauksena on sekundääri harmaakaihi. Yleensä yksilöitä, joilla on PHTVL-PHPV asteita 2-6 ei suositella jalostuskäyttöön.

Periytymistapa on monimutkainen, mutta oletetaan sen olevan autosomaali dominantti epätäydellisellä penetranssilla (tai polygeeninen). Varsinkin dobermannit ja staffordshirebullterrierit ovat alttiita rotuja. Dobermannilla sekundääri kaihi on yleinen. PHTVL/PHPV voidaan todeta luotettavasti jo luovutusikäisellä pennulla. Siperianhuskylla ei katsota PHTVL/PHPV:n olevan perinnöllinen, mutta vaikea asteisia yksilöitä ei pitäsi käyttää jalostukseen.

Nähtäväksi jää, mitä tehdään. Ensin otetaan hieman selvää, mistä on kyse, käydään toisessa silmätarkastuksessa ja tietysti: eletään normaalia elämää!

Hieman esittelyä siitä, keitä me oikein olemme.
Eli kirjoittelijana toimii Elina Koponen, 21v viiden siperianhuskyn ja yhden kilpikonnan omistaja. Kiinnostus arktisia rekikoiria kohtaan lähti jo kauan aikaa sitten, kun kävin vanhempieni kanssa huskysafarilla tutustumassa siperianhuskeihin. Olin ehkä 6-7 vuotias mutta ne rekikoirat jättivät minuun lähtemättömän kiinnostuksen rekikoiriin.

Ensimmäinen siperianhuskyni Utah tuli meille kuitenkin vasta 2003. Odotin pitkään sopivaa pentua, tutustuin moniin erilaisiin siperianhuskeihin (kyllä, myös niihin musta-valkeisiin sinisilmäisiin "turrekoiriin" :D ) ennen kuin tein varsinaisen päätöksen. Utahin hain etelä-suomesta Arctic Soul kennelistä jonka koirat ovat seka erinomaisia rekikoiria että erittäin kauniita, terverakenteisia siperianhuskeja. Ihastuin totaalisesti Utahin vanhempiin, kummatkin upealuonteisia sekä kauniita, aitoja siperialaisia.

Toinen siperianhuskyni Indiana tuli minulle melko pian Utahin jälkeen. Indianan kasvattaja asuu espanjassa (Tangotara kennel), mutta Indiana itse syntyi Chicagossa, USA. Eikä kauaa siitä mennyt, kun toinen espanjalainen, aivan upea señorita Nevada (del Karraces) liittyi laumaan. Maaliskuussa 2007 tuli vielä sisarukset Valar ja Haldir, yllätys yllätys, Espanjasta, Tangotara kennelistä. Osaomistan lisäksi Sloveniasta tuodun uroksen, Faramirin (Hydrargium kennel), josta enemmän infoa kotisivuiltani.

Perheessämme on aina ollut paimenkoiria (v.1985 ensimmänen), ja ensimmäiset olivat kolme pitkäkarvaista collieta. Collieiden jälkeen vaihdettiin rotua "Lassiesta Aussieen" ja tällähetkellä australianpaimenkoiria asuu meillä viisi. Näistä lisää www.aussiet.net . Kuitenkin se siperianhusky on aina ollut oma rotuni.

Jos englanti taipuu, lisää infoa ja kuvia löytyy kotisivuiltani www.winterchaos.com